Visar alla blogginlägg med nyckelordet:
Digitalt skapande

Ett kollegialt lärande

Bild1

Vi har förmånen att få hålla i nätverksträffar för finska pedagoger i staden. Vi jobbar som ni vet mycket med digitaliseringen som vi ju brinner för. Så igår var det dags för en träff med källkritiska bilder på schemat.

Dessa pedagoger är vana att jobba med digitala verktyg men det är inte så lätt som det ser ut alla gånger…….

De fick två uppgifter;

Första var att skapa en analog bild med digitalt tagna bilder.

De fick följande instruktioner:

  1. Hitta på vad som ska hända i din bild, tex träffar du någon?
  2. Fundera ut var bilden ska tas
  3. Be en kollega ta bilden på dig
  4. Gå in på en sökmotor på datorn tex Google och hitta bilden som föreställer tex vem du träffar.
  5. Skriv ut bilderna
  6. Klipp och klistra ihop bilderna

Bild2

Andra uppgiften var att jobba i appen PicCollage och digitalt skapa en källkritisk bild.

  1. Fundera ut vad som ska hända i din bild tex ska du stå i öknen eller vid Eiffeltornet i Paris?
  2. Ta en bakgrundsbild eller ladda ner en till iPaden.
  3. Be en kollega ta en bild på dig, använd greenscreen om ni har
  4. Öppna upp appen PicCollage och börja skapa din bild

Bild3

De fick även fundera på om dessa två sätt kan vara bra för barnen att skapa källkritiska bilder och i så fall varför?

Pedagogerna svarade bla;

”Att skapa bilderna analogt dvs klippa och klistra är mer konkret för barnen, bra att börja analogt med skapandet av bilder och ett sätt för barnen att skapa sig en verklighetsuppfattning.

Att skapa digitalt bilder går snabbare, kan lättare delas med vårdnadshavare och är mångsidigt.”IMG_1532

Det är fantastiskt givande att hålla i dessa träffar, byta erfarenheter och inspirera/inspireras av varandra. Att som pedagog få möjlighet att ”prova själv” och lyfta upp problem och svårigheter med kollegor innan det är dags att låta barngruppen skapa är ett sätt att utvecklas tillsammans pedagoger emellan.

#längelevekollegialtlärande

Jenny och Oona

Kollegiaalinen oppiminen

Meillä on etuna, että saamme pitää verkostotapaamisia Tukholma kaupungin suomenkielisille pedagogeille. Kuten tiedätte, työskentelemme paljon digitalisoinnin parissa. Joten viime viikolla oli aika tapaamiselle, jossa käsiteltiin lähdekriittisiä kuvia. Nämä pedagogit ovat tottuneita työskentelemään digitalisten työvälineiden kanssa, mutta aina se ei ole niin helppoa kuin miltä se näyttää…

He saivat kaksi tehtävää:

Ensimmäinen tehtävä oli tehdä analoginen kuva käyttäen digitalisesti otettuja kuvia.

He saivat seuraavat ohjeet:

Leikkaa ja liimaa kuvat yhteen

  1. Keksi mitä kuvassasi tapahtuu, esim. tapaatko jonkun?
  2. Mieti, missä kuva otetaan
  3. Pyydä kollegaa ottamaan kuva sinusta
  4. Mene tietokoneen hakuohjelmaan, esim. google ja etsi kuva, joka esittää esim. sitä hahmoa kenet sinä tapaat
  5. Tulosta kuvat
  6. Leikkaa ja liimaa kuvat yhteen

Toisena tehtävänä oli käyttää PicCollage-appia ja tehdä lähdekriittinen kuva.

  1. Mieti, mitä kuvassa tapahtuu, esim. seisotko autiomaassa vai Eiffel-tornin vieressä Pariisissa?
  2. Ota taustakuva tai lataa kuva iPadille
  3. Pyydä kollegaa ottamaan kuva sinusta (käytä greenscreeniä jos teillä on)
  4. Avaa PicCollage-appi ja aloita kuvan tekeminen

He saivat myös miettiä, voisiko nämä olla hyviä tapoja antaa lasten tehdä lähdekriittisiä kuvia ja siinä tapauksessa miksi?

Pedagogit vastasivat muun muassa näin:

”Kuvien luominen analogisesti, toisin sanoen leikkaamalla ja liimaamalla, on konkreettisempaa lapsille, hyvä aloittaa kuvien luominen analogisesti ja se on yksi tapa kehittää lasten todellisuudentajua. Digitaalinen luominen sujuu nopeammin, on helpompi jakaa huoltajille ja on monipuolinen.”

Näiden tapaamisten pitäminen on fantastisen antoisaa, saa vaihtaa kokemuksia ja sekä inspiroida muita, että inspiroitua muista. Se, että pedagogi saa mahdollisuuden kokeilla itse ja nostaa esiin ongelmia sekä vaikeuksia kollegoiden kesken ennen, kuin on lapsiryhmän vuoro kokeilla, on yksi tapa kehittyä yhdessä muiden pedagogien kanssa

#kauaneläköönkollegiaalinenoppiminen

Jenny ja Oona

AMOS REX Massless

IMG_1449

Nu har vi varit i Helsingfors och tittat på konst eller blivit översköljda med vågor av intryck. Helt underbart fantastiskt fantasifullt och ett måste om du är där. ”Det är omöjligt att förutspå hurudana utställningsutrymmen som framtidens konst kommer att kräva” och därför byggde man AMOS REX konstmuseum. Cool tanke….

Först går vi in i ett rum med digitala vågor på väggarna. Lugn musik kommer från högtalarna. Jag står ensam i rummet och blir uppslukad av vågorna. Det är nästan hypotiserande att se hur vågorna bildas av en serie streck på väggen.IMG_1467

Nästa rum är ett graffitimålat rum, speglar och projektioner vidgar rummet. Vi får i uppgift att färglägga ett djur eller blomma. Vi väljer varsin groda som sedan skannas in och syns ute på väggarna och golvet som en del av konsten. Om man lägger en hand på väggen bildas det blommor på den. Man interagerar med konstverket. En förskolegrupp barn sitter på golvet mot en vägg och bara tittar sig omkring med stora ögon medan en liten pojke försöker springa ikapp en krokodil på golvet.

Tredje rummet är Vortex of light Particles.

IMG_1482

– WOW, säger jag bara. Vatten som flödar från golvet och upp i taket där det bildar en enorm virvel.

Där lägger vi oss i ett par saccosäckar och bara tittar på flödet….

Sista rummet ville jag stanna kvar i. Crows heter den. En interaktiv digital installation som ger känslan av att vara omgiven av en flock kråkor som jaga varandra. Det står i broschyren att man som åskådare känner sig viktlös för var golvet möter väggen upplöser sig. Den känslan vill jag stanna kvar i!

”Det digitala kan rentav befria konstverket från en känsla av vikt” Massless(utan vikt)

#digitalkonst #teamlab #digitaltskapande #teamlabb

Jenny och Oona

AMOS REX Massless

Nyt olemme olleet Helsingissä ja käyneet katsomassa taidetta, tai voisi myös sanoa, että tulleet vaikutteiden aaltojen huuhtomiksi. Todella upeaa, fantastista, fantasiantäyteistä ja pakko nähdä, jos on Helsingissä. ”On mahdotonta tietää mitä tulevaisuuden taide näyttelytilalta vaatii” ja siksi AMOS REX taidemuseo rakennettiin. Cooli ajatus…

Ensimmäiseksi menemme huoneeseen, jossa on digitaalisia aaltoja seinillä. Kaiuttimista tulee rauhallista musiikkia. Seison yksin huoneessa ja aallot imaisevat minut mukaansa. On melkein hypnoottista nähdä aaltojen muodostuvan viivojen sarjoista seinällä.

Seuraavassa huoneessa on graffitimaalatut seinät, joita peilit ja heijastukset avartavat. Saamme tehtäväksi värittää eläimen tai kukan. Valitsemme kumpikin sammakon, joka värittämisen jälkeen skannataan näkymään seinille ja lattiaan osaksi taideteosta. Jos koskee seinää kädellä, siihen muodostuu kukkia. Taideteokseen integroituu. Päiväkotiryhmä istuu lattialla seinää vasten ja vain katsoo ympärilleen silmät suurina ja samaan aikaan yksi pieni poika yrittää juosta kiinni lattialla uivaa krokotiilia.

Kolmas huone on Vortex of Light Particles.

–  Sanon vain VAU! Vesi virtaa lattiasta ylös kattoon, missä se muodostaa pyörteen.

Menemme makaamaan säkkituoleihin ja vain katsomme virtaamista…

Haluaisin jäädä viimeiseen huoneeseen nimeltä Crows. Vuorovaikutteinen digitaalinen tilateos, joka herättää tunteen, että on toisiaan jahtaavien varisten ympäröimänä. Esitteessä sanotaan, että katsoja tuntee olonsa painottomaksi, kun lattia ja seinät liukenevat yhteen. Siihen tunteeseen haluan jäädä!

”Digitaalisuus saattaa jopa vapauttaa taideteoksen fyysisen painon tunteesta.” Massless (ilman painoa)

#digitaalinentaide #teamlab #digitaalinenluominen #teamlabb

Jenny ja Oona

Mikrovärld

IMG_1330En mikrovärld är precis som det låter en mini mini värld. En fantasi, en plats att drömma sig bort på, att hitta på en berättelse om, att leka i, att utmana sig i osv

Vi valde att bygga upp vår fantasivärld i en kartong för att lätt kunna flytta på den. Vi valde en skogsmiljö med naturmaterial i. Vi skrev ut en skogsbakgrund och klistrade fast den längst bak i kartongen. Vi plockade pinnar, stenar, kottar, kastanjer, snäckor osv som vi la i kartongen, vi hängde även upp en bit hönsnät (för den spännande effektens skull).

Vi tog bilder på mig med ett paraply (min fantasisaga) som vi skrev ut i olika storlekar, bilder på fjärilar, olika skalbaggar, en fladdermus mm.

Dessa arrangerade vi sedan i kartongen för att sedan rikta webbkameran mot scenen, kopplade ihop den med en dator och en webbsidan www.webbcamtoy.com

På sidan finns olika filter att använda tex old movie, spy cam, under water, snow mm.

Bild1

Sedan låter jag barnen leka i mikrovärlden och låter dem hitta på olika historier om vad som händer…. Hitta sitt favoritfilter osv… Du kan också låta dem rikta kameran mot varandra och höra skrattet när någon blir upp-och–ner vänd eller täkt av snö:)

Detta om något är ju språkutvecklande och samtidigt utvecklar barnen digital kompetens. Att få leka i en fantasi- mikrovärld och använda sig av digital teknik att ändra stämningen med låter som jag hade älskat att göra som barn. Att hitta på en historia…..som snabbt kan ändra sig när du byter ett filter…webcam-toy-photo16

Att få fäktas med en skalbagge lika stor som mig själv under vattnet…..det var min fantasi:) …..Tänk att få känna sig stor och stark! Att få låtsas vara med i en sci-fi film!

#digitalkomptens #språkutvecklande #sci-fifilm

Jenny och Oona

Mikromaailma

 

Mikromaailma on sellainen, miltä se kuulostaakin: mini mini maailma. Fantasia, paikka, jossa voi unelmoida, keksiä tarinan, leikkiä, haasta itsensä jne. Rakensimme meidän fantasiamaailman pahvilaatikkoon, jotta voisimme siirrellä sitä. Valitsimme metsämaiseman, jossa on käytetty luonnonmateriaaleja. Tulostimme kuvan metsästä taustakuvaksi ja liimasimme sen laatikon perälle. Keräsimme keppejä, kiviä, käpyjä, kastanjoita, simpukoita jne. jotka laitoimme laatikkoon. Laitoimme myös palan kanaverkkoa roikkumaan katosta (jännittävän efektin vuoksi). Otimme minusta kuvia sateenvarjon kanssa (minun fantasiatarina), jotka tulostimme eri kokoisina. Tulostimme myös kuvia perhosista, eri koppakuoriaisista, lepakosta jne. Nämä järjestimme sitten laatikkoon jonka jälkeen kohdistimme webbikameran näyttämöä kohti ja yhdistimme sen tietokoneen ja nettisivun www.webbcamtoy.com kanssa. Sivuilta löytyy käyttöön eri filttereitä, esimerkiksi vanha elokuva, vakoilukamera, veden alla, lumi jne. Sitten annan lasten leikkiä mikromaailmassa ja keksiä tarinoita siitä, mitä tapahtuu, sekä löytää heidän suosikkifiltterin jne. Voit myös antaa lasten kohdistaa kameran toisiansa kohti ja kuunnella naurua, kun joku lapsista käännetään ylösalaisin tai peittyy lumeen :) Tämä jos jokin kehittää kielenoppimista ja lapsen digitaalista osaamista. Itse olisin rakastanut fantasia-mikromaailmassa leikkimistä ja digitaalisen tekniikan käyttämistä tunnelman muuttamiseen lapsena. Keksiä tarina, joka muuttuu nopeasti vaihtamalla filtteriä… Voida miekkailla itseni kokoisen koppakuoriaisen kanssa veden alla… se oli minun fantasiani :) Ajatella, että voi tuntea itsensä isoksi ja vahvaksi! Voida kuvitella olevansa mukana scifi-elokuvassa!

 

#digitaalinenosaaminen #kielenkehitys #scifi-elokuva

 

Jenny ja Oona

Lpfö18

IMG_0358

”Utbildningen ska också ge barnen förutsättningar att utveckla adekvat digital kompetens genom att ge dem möjlighet att utveckla en förståelse för den digitalisering de möter i vardagen. Barnen ska ges möjlighet att grundlägga ett kritiskt och ansvarsfullt förhållningssätt till digital teknik, för att de på sikt ska kunna se möjligheter och förstå risker samt kunna värdera information.”

                                                                                                                                                               Lpfö18

Så står det i läroplanen.

Ett stort ansvar vilar på våra axlar, vi som jobbar i förskolan.

Adekvat digital kompetens? Vad betyder det? En lämplig och användbar digital kompetens för barnen. Vad är lämpligt att kunna när man är 4 år? Ansvarsfullt förhållningssätt när man är 4år? Har jag som vuxen ett ansvarsfullt förhållningssätt till mina digitala enheter? Många frågor.

Jag menar, när jag tittar på en serie måste jag ju se klart den, alltså släpper jag inte min padda förrän helgen är slut! Jag vet inte? Ansvarsfullt?

I dessa valtider har man ju lärt sig att vara extra noga med att vara källkritisk, man delar inte inlägg hur som helst på tex Facebook(det gjorde inte jag innan heller) man tänker till ett varv till innan man delar. Är detta en källa som jag litar på osv. Att vara ansvarsfull och tänka kritiskt är så viktigt.

Vi som är vuxna minns ju hur det var förr, innan datorer och internet medan barnen som växer upp idag inte vet något annan är det som är nu. De kommer inte utmanas av samma saker som vi gjorde. Förändringen sker snabbare än någonsin. Men för oss händer det så fort. Det känns så svårt ibland.

Då ska vi tänk på Linda Liukas ord; ” It´s not magic and it´s not complicated. It just happened really really really fast.”

Nu är ett bra tillfälle att ta upp källkritik på med sina tonåringar hemma eller barnen på förskolan.

Låta barnen skapa egna fake news bilder! Har detta verkligen hänt? Träffade Victoria verkligen en T-rex i skogen idag????

Lite mediauppfostran tack!

Vi har en ny läroplan att förhålla oss till och jobba efter from 1a juli 2019. Välkommen!

#nyrevideradläroplan #Lpfö18

Jenny och Oona

Lpfö18

”Koulutuksen tulee antaa lapsille edellytykset kehittää adekvaattia digitaalista osaamista antamalla heille mahdollisuus kehittää ymmärrystä digitalisoinnista, jota he kohtaavat arjessaan. Lapsille on annettava mahdollisuus luoda perusta digitaalisen tekniikan kriittiselle ja vastuulliselle suhtautumistavalle, jotta he voivat pitkällä tähtäimellä nähdä mahdollisuudet ja ymmärtää riskit sekä pystyä arvioimaan informaatiota.”

Vapaasti suomennettu Lpfö18:stä

Näin lukee opetussuunnitelmassa. Suuri vastuu lepää esikoulussa työskentelevien harteilla. Adekvaatti digitaalinen osaaminen? Mitä se tarkoittaa? Tarkoituksenmukainen ja käyttökelpoinen digitaalinen osaaminen lapsille. Mitä on tarkoituksenmukaista osata kun on 4-vuotias? Vastuullinen suhtautumistapa kun on 4-vuotias? Onko minulla aikuisella vastuullinen suhtautumistapa minun digitaalisiin laitteisiin? Paljon kysymyksiä. Tarkoitan, että kun katson jotain sarjaa, minun täytyy katsoa se loppuun, en siis voi irroittautua pädiltäni ennen kuin viikonloppu on ohi! En tiedä? Vastuullista? Näinä vaaliaikoina on opittu olemaan erittäin tarkkoja lähdekritiikin suhteen. Facebookissa ei jaeta mitä tahansa vaan mietitään ennen jakamista. Onko tämä lähde, johon luotan jne. On niin tärkeää olla vastuullinen ja miettiä kriittisesti. Me, jotka olemme aikuisia, muistamme hyvin millaista oli ennen, ennen tietokoneita ja internetiä, kun taas nykyajan lapset eivät tiedä muusta kuin nykyisestä. He eivät tule kokemaan samoja haasteita kuin me. Muutos tapahtuu nopeammin kuin koskaan. Se tuntuu välillä vaikealta. Silloin voimme miettiä Linda Liukkaan sanoja: ”It´s not magic and it´s not complicated. It just happened really really really fast.”

Nyt on hyvä aika ottaa lähdekritiikki esille teini-ikäisten lasten kanssa kotona tai lasten kanssa esikoulussa. Nyt on hyvä aika antaa lasten luoda omia feikkiuutiskuvia! Onko tämä oikeasti tapahtunut? Tapasiko Victoria oikeasti T-Rexin metsässä tänään? Hieman mediakasvatusta, kiitos! Uusi opetussuunnitelma on tulossa ja sen mukaan työskennellään ensimmäinen heinäkuuta 2019 lähtien. Tervetuloa!

#uudistettuopetussuunnitelma #Lpfö18

Jenny ja Oona

TRÄD

IMG_1336

Att träda in i en skog, att vara vilse på en trolsk och mystisk plats och gradvis börja orientera sig, utforska, för att till sist bli en del av berättelsen.

Så har man beskrivit den interaktiva dansföreställningen TRÄD på Dansenshus. Jag var där med en barngrupp och en kollega och vi var med om en av de bästa upplevelserna ever!!!!

Innan vi ens kommit in till dansscenen fick vi en introduktion om vad vi skulle få vara med om. Vi fick vita t-shirts på oss och instruktioner om hur vi skulle agera i dansen på scenen. ”Följa John” var instruktionen.

Scenen var magisk, träd som växer, hänger från taket och elektroniskt ljud, musik kommer från högtalarna. Det skapas en futuristisk känsla i rummet. Vi ser dansarna som närmar sig oss. De tar kontakt genom blicken och genom kroppen. Det pratas med kroppen, inte med munnen. Ingen pratar alls. Det man hör är musiken….

Vi kryper, rullar, ålar, slingrar, lyfts, går, springer, hoppar oss igenom dansen. Följer dansarna i ”Följa John” leken. Vi springer genom en ”låtsas skog” som barnen kallade den. Vi dansar oss svettiga och lyckliga.

För lycka och glädje är vad jag ser i barnens ansikte när vi dansar fritt i ”skogen” efter föreställningen. Det är då det skrattas och vi tar ut svängarna. Vi leker flygplan som flyger och hästar som galopperar.

IMG_1333

OM ni har möjlighet att se, delta i denna interaktiva föreställning? DO IT!

Det blir så spännande när digitalt skapande vävs in i andra skapandeformer som barnen möter.

#dansenshus #TRÄD #digitaltskapande #dansistan

Jenny och Oona

Puu

Käyskennellä metsässä, olla eksyksissä lumotussa ja mystisessä paikassa ja asteittain alkaa suunnistamaan, tutkimaan ja lopuksi olla osana tarinaa.

Näin kuvaillaan Dansenshusin interaktiivista tanssiesitystä nimeltä TRÄD. Olin siellä lapsiryhmän ja kollegan kanssa ja se oli yksi parhaimmista elämyksistä ikinä!!!! Ennen kuin pääsimme edes näyttämön luokse, saimme ohjeistuksen siitä, mitä tuleman pitää. Saimme päällemme valkoiset t-paidat ja ohjeet siitä, mitä meidän tulee tehdä näyttämöllä. ”Seuraa johtajaa” oli ohjeistuksemme. Näyttämö oli maaginen, puu joka kasvaa, roikkuu katosta ja elektronista ääntä, musiikki tulee kaiuttimista. Huoneeseen tulee futuristinen tunne. Näemme tanssijat, jotka lähestyvät meitä. He ottavat kontaktia katseen ja kehon avulla. He puhuvat vartalolla, ei suulla. Kukaan ei puhu. Kuuluu vain musiikkia… Me ryömimme, kierimme, kiemurtelemme, nousemme, kävelemme, juoksemme, hypimme jne. koko tanssin ajan. Seuraamme tanssijoita ”Seuraa johtajaa”-leikissä. Me juoksemme läpi keskityn metsän, kuten lapset sitä nimittivät. Tanssimme itsemme hikisiksi ja onnellisiksi. Sillä se on onnea, jota näen lasten kasvoilla kun tanssimme vapaasti ”metsässä” esityksen jälkeen. Lapset nauravat. Leikimme lentokonetta joka lentää ja hevosia jotka laukkaavat. JOS teillä on mahdollista osallistua tähän interaktiiviseen esitykseen, tehkää se! Siitä tulee niin jännittävää kun digitaalinen luominen kudotaan muihin luomisen muotoihin, joita lapset kohtaavat.

#dansenshus #TRÄD #digitaltskapade #dansistan

Jenny ja Oona

Att lära av varandra

Bild11

– Jenny, vad är det där för robot frågar ett av barnen mig och pekar på roboten KUBO.

Snabbt kommer ett av de äldre barnen fram och berättar att det är en robot som man kan programmera med hjälp av pusselbitar.

– Jag kan visa dig, säger hen i nästa andetag och tittar på mig i hopp om att jag ska svara ja på frågan.

– Absolut säger jag, visa gärna hur man programmerar KUBO.

Barnen sätter sig tätt tätt intill varandra som om de ska dela en hemlighet.

Att låta barnen lära av varandra är ett fantastiskt bra sätt att introducera nya leksaker, lekar eller verktyg på förskolan. Att ge barnen ansvar för introduktionen av nytt material ger dem möjlighet att växa med uppgiften.

När vi redan hade två robotstationer igång på avdelningen samtidigt tänkte jag att nu räcker det för stunden men då kommer det ett barn med OSMO i handen och en iPad i den andra.

– Jenny jag vill spela OSMO med han som äter jordgubbar, säger barnet till mig.

– Okej, svarar jag. Fixar du det själv?

– Så klart jag gör, får jag till svar.

Barnet ifråga sitter och spelar en stund för sig själv tills några kompisar ser det och säger att det nog är deras tur nu.

– Kan ni spela det då, frågar hen sina kompisar.

– Nej, svara de och skakar på huvudena.

– Jag kan visa er, svarar hen då.

Jag sitter som en fluga på väggen och lyssnar och iakttar vad som händer vid bordet. Att växa med uppgiften…..Bild12

Efter en liten stund kommer barnet som nu inte får spela gående till mig med en uppgiven syn:

– Jag har inget att göra, suckar hen.

– Du kan väl rita nåt föreslår jag snabbt.

Efter en stund går jag fram till ritbordet och frågar vad barnet har ritat.

– Det ser du väl, det är ju Awbie(han som äter jordgubbar i spelet)

Får man inte spela spelet kan man ju alltid rita det i väntan på att det ska bli ens tur igen! :)

Bild10

#KUBO #OSMO #digitaliseringiförskolan

Jenny och Oona

Lapset oppivat toisiltaan 

– Jenny, mikä robotti tuo on? kysyy yksi lapsista ja osoittaa KUBO-robottia.

Pian yksi vanhemmista lapsista tulee paikalle ja kertoo, että se on robotti, jonka voi ohjelmoida palapelin palasten avulla.

– Minä voin auttaa sinua, sanoo hän ja katsoo minua toiveikkaana, että vastaisin kyllä kysymykseen :)

– Ilman muuta, vastaan, näytä mieluusti miten KUBOa ohjelmoidaan.

Lapset istuvat vierivieren kuin he jakaisivat keskenään salaisuuden. Se, että antaa lasten oppia toisiltaan, on fantastisen hyvä tapa esitellä uusia leikkikaluja, leikkejä ja työvälineitä esikoulussa. Kun antaa lapselle vastuuta uuden materiaalin esittelystä, he saavat mahdollisuuden kasvaa tehtävän mukana.

Kun meillä oli jo kaksi robottipistettä käynnissä samanaikaisesti, ajattelin, että nyt riittää tällä erää, mutta sitten paikalle tuli lapsi  OSMO toisessa kädessä ja iPad toisessa.

– Jenny, minä haluan pelata OSMOa sillä joka syö mansikoita, sanoo lapsi minulle.

– Okei, vastaan. Onnistutko laittaman pelin kuntoon itse?

– Tottakai! saan vastaukseksi.

Kyseinen lapsi pelaa yksinään hetken kunnes muutama kaveri huomaa tämän ja sanoo, että nyt on heidän vuoro.

– Osaatteko edes pelata sitä? kysyy hän kavereiltaan.

– Ei, he vastaavat ja puistelevat päätään.

– Minä voin näyttää teille, hän vastaa

Minä olen kärpäsenä katossa ja kuuntelen mitä pöydän ympärillä tapahtuu. Tehtävän mukana kasvamista.. Hetken päästä ensiksi OSMOlla pelannut lapsi tulee luokseni lannsituneen näköisenä.

– Minulla ei ole mitään tekemistä, hän huokaa.

– Sinä voisit vaikka piirtää jotain, ehdotan nopeasti.

Hetken päästä menen piirrustuspöydän luokse ja kysyn mitä lapsi on piirtänyt.

– Etkö näe, se on Awbie (olento, joka syö mansikoita pelissä).

Jos ei saa pelata itse peliä, voi aina odotellessa piirtää sen kunnes on taas oma vuoro.

Jenny ja Oona

Projiceringskub

Bild1

Så var höstterminen igång. Många är tillbaka på förskolorna, utvilade efter semestern, redo för nya utmaningar. Ny läroplan på g och bloggen kommer som vanligt ut på fredagar! Nu KÖÖÖÖÖÖR vi!

Innan sommaren gjorde jag och min kollega färdigt vår projiceringskub på förskolan. Själva snickeriarbetet hade vi lejt bort till en snickare så vi skulle bara sätta fast tyget. Vi hade ett par lakan och ”myggnätstyg” att jobba med. Vi vände och vred på kuben, projicerade undervattensbilder för att se hur det skulle bli om vi satte tyg där eller om det blev bättre där…osv… ni fattar?

IMG_1239

Vi bestämde oss för att två sidor skulle få vitt bomullstyg på sig och taket och en tredje sida skulle få ”myggnät”. Vi hade sett att man på ett ”myggnät” kunde projicera igenom nätet och ändå fastnade bilden på ”myggnätet”. Vi använde oss av en häftpistol för att få fast tygerna.

Vi tömde projektorrummet på alla möbler och lät endast en stor grön matta ligga kvar. Sedan klädde in väggar och fönster med vitt tyg och papper. Detta för att vi ska kunna projicera överallt.

Vi har köpt en liten projektor som vi tänker är enkel att flytta runt på så att man kan projicera bilder/filmer från olika vinklar.

Rummet som kuben står i är i minsta laget, alla önskar vi oss större lokaler men vem gör inte det! :)

Jag började med att projicera en undervattensfilm på kuben med olika fiskar och hajar, jag hörde på barnen att de blev imponerade.

– Wow, va coolt!

– Häftigt ju!

– Åh, vad fint vattnet är.

– Titta där är Nemo! Och en sköldpadda!

Efter det spelade jag upp en film med dykare och delfiner.

DSCN2506

Det tog exakt 30 sekunder för de två barnen som var där inne att börja leka att även de var dykare. De blåste upp sina munnar som om de höll andan allt medan de simmade med delfinerna. Den leken höll på fram till mellis och sen tyckte några andra barn att det minsann var deras tur att simma!

Dagen efter ville jag prova något annat och det var min tur att ha läsvilan så jag la in lite mysiga kuddar och filtar i kuben och satte igång en undervattensfilm med meditationsmusik på. Barnen kom in och satte sig eller la sig ner och tittade på filmen, stämningen var lugn, samtalen var lågmälda och jag undrade bara varför jag inte satt ihop kuben tidigare! :)

Vi läste säkert 3 kapitel ur ”Stora boken om Sandvargen” innan något av barnen ens frågade;

– När är vilan slut?

Jag hade älskat att få leka i kuben som barn. Jag älskade nämligen att titta på naturprogrammet ”Ett med naturen” med programledaren Arne Weise. Jag kan fortfarande fastna för naturdokumentärer men då på Netflix! :)

#digitaliseringiförskolan #naturvetenskap  # älskarmitt80tal

Jenny och Oona

Heijastuskuutio

Syyslukukausi on taas käynnissä. Monet ovat palanneet takaisin esikouluun, levänneinä loman jälkeen, valmiina uusiin haasteisiin. Uusi opettussuunnitelma on tuloillaan ja blogi tulee taas ulos perjantaisin kuten aiemminkin!

Ennen kesää teimme kolleganin kanssa haijastuskuution. Puuseppä kasasi kuution ja meille jäi vain kankaan kiinnitys. Meillä oli sitä varten muutama lakana ja ”hyttysverkkoa”. Me kääntelimme kuutiota ja heijastimme vedenalaista maisemaa nähdäksemme miten kankaiden eri sijoittelu vaikuttaa heijastamiseen. Me päätimme, että kahdelle sivulle tulee valkoista puuvillakangasta ja kattoon sekä kolmannelle sivulle tulee ”hyttysverkkoa”. Käytimme kankaiden kiinnittämiseen niittipistoolia. Tyhjensimme koko projektorihuoneen kaikista huonekaluista, vain vihreä matto sai jäädä paikoilleen lattialle. Sen jälkeen peitimme seinät ja ikkunat valkoisella kankaalla ja paperilla, jotta voisimme heijastaa kaikkialle. Olemme ostaneet pienen projektorin, jota on helppo siirtää niin, että kuvia tai videoita voi heijastaa eri kulmista. Huone, jossa kuutio on, on erittäin pieni ja toivoisimmekin isompia huoneita, kuten varmasti kaikki muutkin! :)

Aloitin heijastamalla kuutioon vedenalaista maailmaa, jossa eri kalat ja hait uiskentelivat. Kuulin lasten olevan erittäin vaikuttuneita.

– Vau, miten coolia!

– Mahtavaa!

– Oi, onpa vesi kaunista.

– Katso, tuolla on Nemo! Ja kilpikonna!

Sen jälkeen näytin videon, jossa oli sukeltajia ja delfiinejä. Kesti tasan 30 sekunttia enen kuin kuution sisällä olevat kaksi lasta alkoivat leikkiä olevansa sukeltajia. He puhalsivat suunsa täyteen kuin olisivat pidätelleet hengitystä samalla kun he uivat delfiinien kanssa. Leikki jatkui välipalaan asti ja välipalan jälkeen oli muutaman muun lapsen mielestä jo vihdoin heidän vuoronsa päästä uimaan!

Seuraavana päivänä halusin kokeilla jotain muuta ja oli minun vuoroni pitää lepohetken lukutuokio. Laitoin tyynyjä ja vilttejä kuution lattialle ja käynnistin vedenalaisen videon, jonka taustalla soi meditointimusiikkia. Lapset tulivat sisään ja istuutuivat tai menivät makuulle lattialle ja katsoivat videota. Tunnelma oli rauhallinen, keskustelut hiljaisia ja minä mietin vain sitä, miksen ollut rakentanut kuutiota aiemmin! :)

Me luimme varmasti kolme kappaletta kirjasta ”Stora boken om Sandvargen” ennen kuin kukaan lapsista edes kysyi koska lepohetki loppuu! Minä olisin rakastanut leikkiä lapsena kuutiossa. Rakastin nimittäin katsoa luonto-ohjelmaa ”Ett med naturen”. Voin vieläkin juuttua luontodokumentteihin, mutta nykyyään Netflixissä! :)

Jenny ja Oona

Barnens egna bilder

Bild19

Jag har länge tänkt på det här med barnens egna bilder och då menar jag när barnen tar egna bilder med kameran.  Vad intresserar dem? Vad är det de ser? Vad försöker de förstå?

Jag lät två barn, 4 resp 5 år gamla fotografera på förskolans gård helt själva en eftermiddag. Jag assisterade bara när något gick fel typ att barnen glömde bort vilken knapp de skulle trycka på! Hur tog de bilderna, vad var roligast att ta bilder på? Tar vi likadana bilder, jag och barnen? Många frågor som kom upp….

Det som slog mig först var nog att de var så entusiastiska i sitt fotograferande. De sprang hit och dit, klättrade, kröp, hoppade, sträckte på sig, bara för att kunna knäppa just den speciella bilden.

Att fotografera ett flygplan krävde tydligen att man skulle klättra upp på lekstugetaket, att fotografera en insekt krävde att man kröp in under bordet, att fotografera kompisens öga i närbild krävde att man var alldeles blixtstilla osv…….

IMG_1208

Det som fotograferades allra mest var nog förskolans nya griffeltavlor i form att djur som hängts upp på staketet.

När sedan en 3-åring fick kameran tog hen bilder på sina kompisar som poserade vant och även innehållet i en hink med sand var spännande:)

DSCN2500

Så vad lärde jag mig?

Att jag som vuxen har en idé, en tanke när jag fotograferar typ barnens lärande, -skapande, -görande, att dokumentera medan när barnen får en kamera i handen tar deras iver över att få fotografera så att de bara springer runt och fotograferar det som de ser för ögonblicket, för stunden.

Och medan barnen fotograferade allt de såg fotograferade jag barnen som fotograferade:) alltså deras görande!Bild17

#digitaltskapande

Trevlig midsommar / Jenny och Oona

Lasten omat valokuvat

 

Olen kauan miettinyt lasten omia kuvia, ja tarkoitan tällä sitä, kun lapset ottavat kuvia kameralla. Mikä heitä kiinnostaa? Mitä he näkevät? Mitä he yrittävät ymmärtää? Annoin kahden lapsen, neljä ja viisivuotiaan, valokuvata itse esikoulun pihalla eräänä iltapäivänä. Minä autoin vain silloin kun jokin meni pieleen, esimerkiksi kun lapset unohtivat mitä nappia heidän pitäisi painaa! Miten he ottivat kuvat, mitä oli hauskinta kuvata? Otammeko samanlaisia kuvia, minä ja lapset? Paljon kysymyksiä tuli ilmoille…

Ensimmäinen ajatukseni oli varmasti, että lapset olivat hyvin innostuneita valokuvauksesta. He juoksivat sinne tänne, kiipesivät, ryömivät, hyppivät ja kurottivat saadakseen napattua juuri tietyn kuvan.

Lentokoneen kuvaaminen vaati näemmä leikkimökin katolle kiipeämistä, hyönteisen kuvaaminen vaati pöydän alle ryömimistä, kaverin silmän kuvaaminen lähikuvaan taas vaati, että kumpikin oli aivan paikallaan jne.

Esikoulun uusia eläimen muotoisia aidassa roikkuvia liitutauluja kuvattiin kaikkein eniten. Kun sitten 3-vuotias sai kameran, otti hän kuvia tottuneesti poseeraavista kavereistaan ja myös ympärin sisältö oli jännittävää.

Joten mitä minä opin?

Että minulla aikuisena on idea, ajatus kun valokuvaan lasten oppimista, luomista, tekemistä, dokumentoin sillä aikaa kun lapsi saa kameran käteen ja hedän innostus valokuvaamisesta saa heidät juoksemaan ympäri ja kuvaamaan sen mitä he näkevät hetkessä.

Ja samalla kun lapset kuvasivat kaikkea mitä he näkivät, minä kuvasin lapsia, jotka kuvasivat, eli heidän tekemistään.

 

Hyvää juhannusta / Jenny ja Oona

Filmmusik

Bild2

– Hur vill du att musiken i din scen ska vara? frågar jag ett av barnen.

– Synd musik, så att man får tårar i ögonen. Mörk och långsam ska den vara.

I hens scen blir koltrasten Pipis skjuten av en jägare och dör. Hen lever sig in i hur det känns att se detta i filmen. Vi tittar på scenen ett par gånger och sen frågar jag hen om hen vill göra en egen låt, egen musik till scenen.

– Eh, ja det vill jag, svarar hen.

Jag tar fram iPaden och letar reda på appen garageband som används för att skapa egen musik.

Jag visar lite snabbt vad man kan välja mellan, färdiga slingor eller spela själv tex piano eller guitarr.

Hen väljer att spela piano själv. Hen provklinkar ett par gånger och säger sen att hen är klar.

Vi spelar in hennes mörka-långsamma-tårar i ögonen musik och när vi sedan visar kompisarna resultatet sitter de alldeles tysta och känner av den allvarliga stämningen.

Bild14

Alla valde ju dock inte sorgliga stycken att spela in, vi hade även en rocklåt och en hip hop låt…. men i de scenerna blev ju Pipis dödad av ett fallande bananskal resp en fallande strumpa:)

Ibland sorgligt och ibland komiskt, så är vår film….

Att arbeta med multimodalt skapande!

#multimodaltskapande #filmskapande #musikskapande #digitaltskapande

Jenny och Oona

Elokuvamusiikki

– Minkälaisen musiikin haluat sinun kohtaukseesi? kysyn yhdeltä lapsista.

– Surullista musiikkia, sellaista että silmiin tulee kyyneliä. Sen tulee olla tumma ja hidas.

Hänen kohtauksessaan mustarastas Pipis kuolee metsästäjän luotiin. Hän eläytyy siihen, miltä elokuvan katsominen tuntuu. Me katsomme kohtauksen muutaman kerran ja sitten kysyn häneltä haluaako hän tehdä oman kappaleen, oman musiikin kohtasta varten.

– Öö, kyllä haluan, hän vastaa.

Otan esille iPadin ja etsin apin nimeltä Garageband, jolla voi tehdä omaa musiikkia. Näytän nopeasti mitä voi valita: valmiita musiikkipätkiä tai voi soittaa itse esimerkiksi pianoa tai kitaraa. Hän päättää soittaa pianoa itse. Hän kokeilee ensin muutaman kerran ja sitten hän kertoo olevansa valmis. Me äänitämme hänen tumma-hidas-kyyneleet silmissä –musiikkinsa, ja kun näytämme kavereille lopputuloksen, istuvat he aivan hiljaa ja tunnelma on vakava. Kaikki eivät valinneet surullisia kappaleita, meillä oli myös rockia ja hip hopia.. Mutta niissä kohtauksissa Pipis kuolikin putoavaan banaaninkuoreen tai sukkaan :) Välillä surullista ja välillä koomista, sellainen on meidän elokuva…

Työskentelyä multimodaalisen luomisen parissa!

Jenny ja Oona

Filosofiska tankar

IMG_1159

Då har vi äntligen kommit igång med den nya filmen. Barnen har tecknat, klippt och klistrat olika saker till filmen men nu är ju inte teckningarna i sig slutprodukten utan filmen är det, så nu är vi mitt uppe i det digitala skapandet. Igår filmade vi nog 7 st olika sätt som koltrasten Pipis hade dött på. Ganska sorgligt stundtals och ganska komiskt stundtals… Efter att ett av barnen hade filmat klart hens scen började hen prata om vilken musik som skulle spelas i bakgrunden. Hen gillade en av låtarna från förra filmen LÄNK så vi lyssnade på den igen och ja, det var en bra låt! Barnet ifråga hade ett helhetstänk till sin scen, hur slutproduktionen skulle se ut! Wow! Inte ens 5år än…. Man kan inte annat än att bli imponerad!

Under luncherna denna vecka har samtalen handlat om naturvetenskap;

– Jenny, vad händer om hjärtat inte orkar pumpa runt blodet? frågar ett av barnen.

– Det hände min morfar, berättar ett annat.

Vi tittar på en bild av ett människoskelett, barnen börjar diskutera och fråga;

– Varför sitter hjärtat där uppe där det är så trångt(bakom revbenen), där nere finns det ju mycket mer plats(pekar under revbenen)Skelett-Mensch-drawing

Vi pratar om de viktiga organen i kroppen och hur vi kan skydda dem med skelettet i kroppen och hjälm på huvudet osv. Barnen återkommer till….- Annars kan man ju dö!

Vi behöver tydligen filmen om Pipis liv(död) och följande veckor av frågor- och svarluncher för att bearbeta och skapa oss en förståelse för döden. Kan låta lite deppigt men nejdå det är vi vuxna som har det synsättet, inte barnen. Deras frågor är ofta finurliga eller rakt på sak.

När vi var på en skogspromenad i veckan såg vi en koltrast som flög iväg och genast sa ett av barnen;

– Undrar om det var Pipis? Jag menar hon kanske lever igen, alltså hon kanske bara dog lite?

– Nej, svarar kompisen bestämt, den fågeln ser du väl är mindre än Pipis!

Jag tyckte i alla fall att det var en härlig filosofisk tanke från en blivande 5åring, döden kanske inte är så bestämd och definitiv som vi vuxna tycks tro!

#längelevelivet #digitaltskapande #lovemyjob

Jenny och Oona

Filosofisia ajatuksia

Olemme vihdoin päässeet vauhtiin uuden filmin kanssa. Lapset ovat piirtäneet, leikanneet ja liimanneet erilaisia asioita filmiä varten, mutta tällä kertaa piirrustukset eivät ole lopputuotos, vaan filmi, joten olemme keskellä digitaalista luomisprosessia. Tänään kuvasimme seitsemän eri vaihtoehtoa siitä, miten Pipis oli kuollut. Hetkittäin aika surullista, mutta hetkittäin aika koomista.. Sen jälkeen kun yksi lapsista oli kuvannut hänen kohtauksensa valmiiksi, alkoi hän puhumaan siitä, minkälaista musiikkia soitettaisiin taustalla. Hän piti yhdestä viime filmin kappaleesta, joten kuuntelimme sen uudestaan ja kyllä, se oli hyvä kappale! Kyseisellä lapsella oli kokonaiskuva hänen kohtauksestaan, miltä lopputulos tulee näyttämään! Wau! Eikä lapsi ole vielä edes 5 vuotta.. Ei voi muuta kuin olla vaikuttunut!

Tällä viikolla lounaskeskustelut ovat liittyneet luonnontieteisiin:

– Jenny, mitä tapahtuu, jos sydän ei enää jaksa pumpata verta? kysyy yksi lapsista.

– Niin tapahtui minun vaarille, kertoo toinen.

Me katsomme kuvaa ihmisen luurangosta, lapset alkavat keskustella ja kysyä:

– Miksi sydän on noin ylhäällä, tuolla on niin ahdasta (kylkiluiden takana), tuolla alhaalla on paljon enemmän tilaa (osoittaa kylkiluiden alapuolelle).

Me puhumme kehon tärkeistä elimistä ja siitä, kuinka voimme suojella niitä luurangon avulla sekä käyttämällä kypärää jne. Lapset palaavat taas tähän: -Muuten voi kuolla!

Tarvitsemme selvästi filmin Pipiksen elämästä (ja kuolemasta) ja sitä seuraavat viikot kysymys- ja vastauslounaita, jotta voimme käsitellä ja ymmärtää kuolemaa. Tämä voi kuulostaa hieman masentavalta, mutta ei, se on meidän aikuisten tapa nähdä asia, ei lasten. Heidän kysymykset ovat näppäriä ja suoria.

Kun me olimme alkuviikosta metsäretkellä ja näimme mustarastaan lentävän tiehensä, sanoi yksi lapsi heti:

– Olikohan se Pipis? Tarkoitan, että hän ehkä hän elää taas, hän ehkä kuoli vain vähän?

– Ei, vastaa yksi kavereista päättäväisesti, tuo lintu näyttää pienemmältä kuin Pipis!

Minun mielestäni se oli ihana filosofinen ajatus tulevalta viisivuotiaalta, kuolema ei ehkä olekaan niin lopullinen kuten me aikuiset uskomme!

Jenny ja Oona